Jo toisen peräkkäisen hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme mutustelmaan tietä kohti Frankfurt-Hahnin lentokenttää. Alkumatka meni sutjakasti motaria pitkin mutta sitten navi ohjasi pienemmille teille ja vauhti hidastui. Reitti kulki jonkun viinialueen läpi joten maisemat olivat hyvin kauniit, rypäleitä siellä, rypäleitä täällä.

Olimme kentällä hyvissä ajoin ja joten nautimme vielä toistaiseksi viimeiset saksalaiset oluet kentän tersulla. Kone ei ollut ihan täynnä joten istuimme eri riveillä ja tavaroille ja jaloille oli enemmän tilaa. Tosin minun pätkät koivet nyt ei paljoakaan tilaa vaadi. Lento lähti jopa vähän etuajassa mikä oli positiivinen yllätys. Sama show kuin menomatkalla: savuttomien tupakoiden myynti, ruoka- ja juomamyynti, kosmetiikkamyynti ja arpajaiset. En tiedä vaikuttiko tuuli mutta matkanteko oli ajoittain aika kuoppaista. Ei nyt varsinaisesti pelottanut mutta siihen suuntaan oltiin kyllä menossa. Tampereelle laskeuduttiin kuuden pintaan josta pikapyrähdys motaria pitkin kotiin.

Vähän oli jäänyt päälle tuo saksalainen tyyli ajaa... nopeusrajoitukset tuntuivat liian alhaisilta.

Aivan ihanan rauhallinen yö takana; hyvät unet maalaisidyllissä, ei meteliä, kohtalainen tyyny.. ou yeah. Ja edessä reissun kohokohta eli F1 osakilpailu Spa-Francorshamps-radalla. Matkaa ei ollut kun joku 40 kilsaa mutta meille tuli vähän koukkausta kun ajoimme ensin Spa:n keskustaan. Jarkko vähän ihmettelikin että miten motarilla ei ollut mitään ajo-oppaita mutta se johtui siitä että nousimme ylös paria liittymää liian aikaisin. Tie Spa:han oli pieni ja mutkainen ja ihmettelimme että miten sieltä ajaa poispäin autoja aika kovalla vauhdilla. Olivat varmaan ajaneet myös väärin ja kiire oli kisapaikalle. Heti Spa-koukkauksen jälkeen alkoikin aikamoinen ruuhka motarilla. Kolme kaistaa aivan täynnä autoja ja vauhtia ehkä 20-30km/h. Onneksi suurin osa autoista kurvasi "kulta-alueelle" eli lähimpänä lähtösuoraa oleville katsomoille ja loppumatka sujui rattoisasti. Parkkialue oli sellainen iso nurmikenttä joka vietti vähän alaspäin. Mietin siinä tullessa että miten sieltä mahtaa päästä pois jos alkaa satamaan vettä.. mutta se olisi sitten sen ajan murhe. Parkkipaikalta oli reilun kilsan kävely ylämäkeen kisapaikalle, ei tuntunut juurikaan missään.

Aitojen ulkopuolella oli leirintäalueet, joissa oli jos minkälaista autoa, telttaa, vaunuja ja muita majoitusratkaisuja. Leirintäalueen vieressä oli rivissä kojuja, joissa myytiin kaikkea formula sälää ja ruokaa ja juomaa mutta mukaan tarttui ainoastaan istuinaluset.

Kisa-alueella:

Lippumme oikeuttivat pääsyyn pronssialueelle eli tarkoitus oli päästä takasuoran loppuun rinteelle jossa oli iso screeni vastapäätä. You wish, paikka oli puolen päivän aikaan jo aika täynnä. Tässä vaiheessa huomasin että oma varustus oli aika amatöörimaisella tasolla. Olisi pitänyt olla retkituolia, vaelluskenkää, lippistä, iso sateenvarjo, tuulitakkia jne. Työkaveri sanoi että Spa:ssa sataa aina, joko vähän tai paljon. Tuntuu että nämä "ammattilaiset" olivat käyneet siellä aikaisemminkin ja olivat valmistautuneet pahempaankin myräkkään. Rinne oli osittain nurmikkoa ja mutaa ja aikasen kostea, joten oli hyvä että ostimme istuinaluset. Pito omissa pikkukengissä ei ollut paras mahdollinen joten oli aika hankalaa liikkua rinteessä. Mm vessaan menoa piti suunnitella ja kerätä voimia ennen varsinaista suoritusta. Miehillä tätä ongelmaa ei ollut koska he kävivät radan vieressä olevan aidan edessä "asioilla". On se niin väärin. Istuimme loppujen lopuksi aika lähellä rataa mutta screenistä ei näkynyt juuri mitään.  

 

Ennen varsinaista kisaa kaikki kuskit tekivät kunniakierroksen vanhoilla avo-autoilla. Oli T-Fordia, Porchea, Lambourghinia, Alfa Romeota jne. Jarkko huomasi Heikin eli tuttavallisemmin Suomussalmen kuhan (?) ja huusi "Hyvä Heikki" ja heitti peukkua ylös. Kyllähän sieltä pää kääntyi ja tuli peukkua takaisin.. Kyllähän kaikki olivat varoittaneet että aito F1 ääni on aivan älytön mutta todellisuudessa tässä päästiin jo ihan eri sfääriin. Yritin kuunnella lämmittelykierrosta ilman korvatulppia mutta vaan voinut, korviin alkoi heti sattumaan. Mutta kaikille ei ollut korvatulppia. Meidän vieressämme oli isä poikansa kanssa. Poika yritti jossain vaiheessa blokata ääntä laittamalla hupun päähän mutta veikkaan ettei se juurikaan auttanut. Onneksi heidän vieruskaverillaan oli ylimääräisiä korvatulppia niin tuli sitten säästettyä parin ihmisen kuulot. Aivan selkeästi ekakertalaisia. Sitten alkoi kisa, aivan eläimellistä menoa ja törkeän huonoja valokuvia. Jos hyvä säkä kävi niin kuvassa saatoi näkyä jopa joku auto..  Aika monta kuvaa tuli tyhjästä radasta. 

 

Koko lysti kesti sen about puolitoista tuntia. Taivaalla oli välillä kohtalaisen tummia pilviä mutta onneksi sadetta ei tullut. Täytyy myöntää että kisaa olisi ollut kivempi seurata jos olisi tiennyt kuka ajaa minkäkin näköistä autoa. Välillä olin niin pihalla etten tiennyt kuka ajaa ensimmäisenä ja mitäkin kierrosta. Huono valmistautuminen, taas. Sieltä olisi nähtävästi saanut vuokrata sellaisia minitelkkareita, josta näkyi sama kuva kun screeniltä. Viereinen ukko ei nostanut päätään telkkarista kertaakaan koko kisan aikana. Olisi voinut hyvin jäädä vaikka kotiin katsomaan. Kisan loputtua paljon porukkaa hyökkäsi radalle ja lähti kävelemään kohti lähtösuoraa. Rinteessä oli tämän jälkeen nurmikon lisäksi myös sekalainen kokoelma tölkkejä ja roskia.. Me lähdimme toiseen suuntaan myös aika monen muun ihmisen kanssa.

Paluumatka oli aika mielenkiintoinen. Bensaa ei ollut kovinkaan paljoa tankissa kun saavuimme kisoihin mutta ajattelimme että kyllä se nyt riittää ekalle bensikselle. Navin mukaan ei voinut ajaa koska kaikki tiet oli muutettu yksisuuntaisiksi. Kulutus oli n. 15 l/100 km kun ajoimme letkassa. Kerran olimme varmaan sadan metrin päässä bensa-asemasta mutta emme päässeet kääntymään. Yritin kysyä neuvoa, ranskaksi, liikennettä ohjaavalta poliisilta mutta oli suomeksi sanottuna niin vittumainen tapaus ettei apua tullut. Tosin tuo oma ranskankieli taitaa olla niin ruosteessa joten saatoinhan heittää hänelle jotain sopimattomia kommentteja..? Who knows.. Mitäköhän hän olisi sitten sanonut jos meidän bilikasta olisi oikeasti bensa loppunut kesken ja olisimme ruuhauttaneet koko kadun. No näin ei tapahtunut ja pääsimme bensa-asemalle tankkaamaan. No nyt oli bensaa mutta navia ei edelleenkään voinut käyttää; navi käski meidän koko ajan kääntyä takaisin. Jossain vaiheessa tie haarautui ja tienviittaan oli merkitty sama moottoritie mitä pitkin me tulimme mutta myös että se tie vie Saksaan ja toinen haara Hollantiin. Seurasimme Hollanti-kylttiä, mikä oli mielestäni loogista koska hotellimme oli juuri siellä. Lopputulos oli se että se 35 kilsaa oli muuttunut varmaan 80 kilometriksi ja meillä kesti kotimatka ainakin pari tuntia. Kiersimme varmaan kaikki Belgian pikkukylät ja kiertoliittymät. Tiet olivat pieniä ja mutkaisia, joka paikassa oli 70 km/h nopeusrajoitus, jopa kylien läpi kun ajettiin. Tiedoksi: minä en ajanut niin lujaa. Korkeuserot olivat myös isoja. Paljoakaan ei voinut ratissa ollessaan nauttia kauniista maisemista. Myöskin rouva Tom Tomin ääni alkoi pikku hiljaa rasittamaan. Sokerina pohjalla oli vielä lyhyt soratiepätkä ennen kuin pääsimme Noorbeekkiin. Kyllä olin poikki kun vihdoin ajoimme hotellin parkkikselle. Kylmä olut suoranaisesti huusi nimeäni kun astuimme hotellin aulaan.

Ravintola Tinus tarjosi meille taas maittavan illallisen ja otettiin jopa jälkkärit viimeisen illan kunniaksi.  Nyt meillä oli tarjoilijana nuori pojankloppi mutta hän oli aivan loistava. Hän puhui hyvin englantia ja käänsi meille eri ruokalajeja ettei tarvinnut ihan hasardilla valita vaan jotain. Hyvää palvelua ja pilke silmäkulmassa. Hän osasi muutaman sanan Suomea; kauheeta oli kuulemma kaunein sana minkä osasi, muita sanoja hän ei kehdannut toistaa..

 

Aamulla heräsin miellyttävästi lintujen liverrykseen ja miellyttävään viulumusiikkiin... ja paskat. Kahdeksan aikaan alkoi sellainen metakka että meinasi käämi palaa heti päivän alussa. Kirkonkellot soivat ja torilta kuului rakennustyömaan ääniä, porausta yms (huom kyseessä oli siis lauantaiaamu).  Tiedoksi, että kyseinen proggis on kestänyt yli vuoden koska samaa torinkulmaa fiksattiin jo silloin kun Sirpa ja Jarkko olivat edellisen kerran Kölnissä. Mutta kun hetken seurasimme "Crocodile Dundeen" & kumpp. toimintaa ei yhtään ihmetyttänyt että siinä hommassa oli kestänyt niin kauan. Sokerina pohjalla kerrossiivooja oli pyrkimässä sisään (WTF, siihen aikaan aamusta!) Eihän siinä muu auttanut kun nousta ylös ja pyrkiä suihkun suuntaan. 

Aamiainen oli hyvä tässä hotellissa: brietä, tomaatti-mozzarellajuustosalaattia, croisantteja ja Jarkon mukaan aivan taivaallista pekonia. Sitäköhän se oli toivonut siellä kirkossa edellisenä päivänä? Kasvikset olivat valitettavasti vain koristeena mutta uskalsimme nyysiä muutaman kurkun ja tomaatin leivän päälle. Kölniä voi kyllä hyvällä miellellä suositella matkakohteeksi. Ainakin katedraalia ympäröivä alue oli kiva ja torilla ja sivukujilla oli paljon terasseja. Harmi että meillä on niin vähän aikaa.

Yhdentoista aikaa jätimme Kölnin taaksemme ja ajoimme n. 35 kilsaa Kerpeniin, Schumin kotikaupunkiin. Ensimmäinen pysähdys oli Michael Schumaher Kart-Center, jossa puimme Jarkon kanssa yllemme über-seksikkäät kypäräpipot ja kypärät ja lähdimme kirjaimellisesti radalle. Tulipa taas todettua että mikroautoilu ei ole minun lajini. Meitä oli 18 ajajaa radalla samaan aikaan ja olin yllättäen viimeinen, nimellä Versakoff eli vähän niin kuin incognito. Jarkko, jonka kilpanimi oli Jakko, oli toinen (onneksi). Jos olisi tullut voitto niin sitä juttua olisimme saaneet kuulla koko loppureissun ja varmasti sen jälkeenkin. Piipahdimme turisti/krääsä/souvenirs kauppassa joka oli ihan radan kupeessa. Siellä oli kyllä hyvännäköisiä vermeitä mutta aikasen kalliita, ja jotenkin mersun merkki tai Schumin kuva rinnuksilla ei oikein napannut.  Tässä vaiheessa Sirpa tajusi että viimeinen majapaikkamme onkin Hollannissa, eikä Belgiassa kuten alunperin olimme ajatelleet. Eipä haittaa, yksi maa lisää listaan.

Tarkat nenämme johtivat paikalliseen viinakauppaan "Dirsty" kun itse asiassa etsimme ruokakauppaa, hups. Oluita oli kyllä miljoonaa eri sorttia mutta siideriä.. ei, jotain juomasekoituksia... ei. Jarkko testasi Mersun voimapesää autobaanalla mutta pääsimme vain vauhtiin 160 km/h; autossa oli jotkut estot päällä.. tylsää.Seuraavalla kerralla pitää laittaa tiksu kohtaan "no speed limit".

Noorbeek oli hyvin kaunis ja idyllinen pikku kylä aivan Hollannin eteläkärjessä Belgian rajan vieressä. Kylässä oli yksi hotelli, Bon Repos, joka oli siis majapaikkamme viimeiset kaksi yötä. Siellä ei sitten ollut nettiä, joten blogin kirjoittaminen vähän viivästyi. Hotellin ala-aula ja tilat olivat mukavan viihtyisät ja tunnelmalliset mutta itse huone oli... no sanotaan että siinä oli toteutettu vähän erilaisia ratkaisuja. Ihana lautasmallinen vessa ja amme olivat heti ulko-oven oikealla puolella ja ilman ovea tai särmiä tai mitään näköestettä. Ja ehkä kaikkein paras, vastapäisellä seinällä oli peili. Mukavahan siinä oli istuskella ja ihailla itseään aamutoimien aikana. Lavuaari oli huoneen puolella ja pöydällä jo muutaman vuoden nähnyt vanha matkakokoinen putkitelkkari.

Näkymä huoneen parvekkeelta:

Täällä oli oikeastaan yksi katu, jonka varrella kaikki paikat olivat: leipomo, posti, souvenirs-kauppa (joka ei ollut kertaakaan auki sinä aikana kun me siellä olimme) ja kolme ravintolaa. Pyöräilijöitä oli aivan älyttömästi, kyllä tämä on sellaista pyöräilykansaa. Päivän kulttuurianti oli jälleen vanha kirkko päätien toisessa päässä. Käytiin hämmästelemässä ja sytyttämässä pari kynttilää. Alueella on nähtävästi jotain vaellusreittejä koska kirkon viereisen ravintolan terassilla, jonne mekin yllättäen päädyimme hartaan hetkemme jälkeen, piipahti useampi väsynyt vaeltaja kylmälle juomalle. Tästä innostuneena,  emme todellakaan lähteneet vaeltamaan, vaan otimme itsekin muutaman kylmän juoman ja jaoimme tapas-lautasen.

Siinä kun chillailtiin, niin kirkonkellot ne vaan soi ja soi ja soi, välillä rytmi jopa tuntui kiihtyvän. Mietimme että minkälainen kyttyräselkä siellä köysissä roikkuu ja oliko hän mahdollisesti jäänyt köysistä kiinni kun soitanta vaan jatkui ja jatkui. No kyllähän tilanteen laatu selvisi nopeasti; eri suunnilta alkoi kerääntymään hyvinkin fiinisti pukeutuneita Noorbeekin kyläläisiä lauantai-illan jumalanpalvelukseen. Ettei vaan ehtoollisviinin toivossa olisi porukka lähtenyt liipanteeseen. Kylässä oli nähtävästi kaksi tapaa viettää lauantai-iltaa, kirkossa tai ravintolassa, koska ainakin ravintolat olivat suhteellisen täynnä sinä iltana.

Illallisen söimme Tinus ravintolassa, grillipihviä (koska se oli schnitselin lisäksi ainoa ruokalaji jonka ymmärsimme ruokalistasta) ja aivan loistavaa tsatsikia. Viinipuollo maksoi 12,95 euroa, otimme sellaisen. Meitä palveli vanhempi herrasmies "chief", jonka arvelimme olevan paikan omistaja. Tuntui että hän yksin hoiti tarjoilun, baarin, rahastuksen ja blokkaamisen ja vieläpä todella tehokkaasti ja ystävällisesti.

Iltamyssyt nautimme hotellin aulan telkkarihuoneessa. Viereisessä pöydässä istui "Roy Orbison" seurueineen. Aika härskin näköinen kaveri, jolla reippaasti tummenetut lasit lepäsivät klyyvarin päällä. Oh my god!

Odotukset yön suhteen olivat korkealla, tarkoitan että edellytykset hyville yöunille olivat olemassa; vähillä unilla edellinen yö ja suhteellisen hyvissä ajoin nukkumaan.. you wish. Yöllä oli järkyttävä ukonilma. Kerran jyrähti niin kovasti että olin aivan satavarma että hotelliin iski salama, nyt pitäisi evakuoida ja miksi olen viidennessä kerroksessa enkä kakkosessa niin kuin Sirpa ja Jarkko ja niin kuin minunkin piti alunperin olla. Olisiko kuitenkin pitänyt jäädä siihen ensimmäiseen huoneeseen, olisipa ainakin joku lohduttaja ;) Jarkko oli herännyt myös mutta Sirpa oli nukkunut sikeästi koko yön. Niin väärin, niin väärin.

Lähtiessämme aurinko paistoi melkein kirkkaalta taivaalta mutta matkan aikana alkoi satamaan ihan kiitettävästi vettä. Meitähän se ei haitannut, vähän kevyempää kaasujalkaa kehiin ja homma oli hanskassa. Kaikille tämä ei ollut ihan selviö. Yksi ohi kiitänyt Porche oli varmaan joutunut vesiliirtoon ja liukunut perä edessä oikealla olevaan ojaan. Siellä kaveri nökötti luuri korvalla kun ajoimme ohi. Eniromaista. Toinen Porche kuski oli ottanut kosketusta keskimuuriin ja toiseen autoon. Tässä autossa olivat airbagit lauenneet mutta onneksi molemmissa tapauksissa näytti siltä että henkilövahingoilta vältyttiin. 

Muuten oli ihan nasta ajaa mutta ohitustilanteet olivat vähän haasteellisia. Oikeanpuoleisella kaistalla ajoivat rekat ja karavaanarit. Tämä toimi hyvin. Me ajoimme keskikaistalla mutta välillä piti vähän ohitella. Katsoin aina ettei näköpiirissä ollut vasemmalla kaistalla tulossa mitään autoa mutta auta armias kun vaihdoin kaistaa niin hetihän siinä oli joku 180 km/h ajava auto ahterissa kiinni. Vähän oli epäselvää että jos 130 km/h nopeusrajoitus loppuu niin mikä sitten on rajoitus? Onko sitä? 

Kölniin matkaa oli 180 kilsaa ja matka taittui aika nopeasti. Olimme samassa hotellissa kuin Sirpa ja Jarkko edellisella reissulla joten se löytyi helposti. Parkkihallin kanssa oli vähän haasteita. Tiesimme missä se on mutta ei voinut ajaa navin mukaan kun kaupungissa oli niin paljon tietöitä ettei joka paikasta päässyt ajamaan.

Kun tavarat oli purettu suunnattin ensimmäisenä Kölnin kuuluisaan (?) katedraaliin. Kyllä oli mahtava goottilaistyylinen kirkko.

Jarkko kävi sytyttämässä yhden tuikun. Mahtoikohan tehdä jonkun toiveen samalla?

Kirkon vieressä oli muutama vähän hienompi liike, Gucci, Vuitton jne. Jätimme ne väliin ja lähdimme taapertamaan pitkin ostoskatua. Edelleenkään shoppailu ei oikein ottanut onnistuakseen joten viimenen toivo oli Hard Rock Cafe. Sieltä löytykin itselle yksi paita ja yksi tuliaispaita. HRC oli aika pieni mutta musa soi yhtä kovaa kun kaikissa muissakin HRC ravintoiloissa. Ja henkilökuntaa niin pirusti joista vain muutama näyttää tekevän töitä. Muut vaan palloilevat edes takaisin. Pari "kypsempää" naista tuli myös sisälle sadetta pakoon mutta tulivat hetken päästä siihen tulokseen että tämä ei ehkä ollut heidän paikkansa. 

Shoppailureissun kruunasi visiitti paikalliseen naamiaisliikkeeseen, josta mm Jarkon leederhosenit oli ostettu. Aivan mahtava paikka.

Ja myös Jaskan legendaarinen tuliainen oli ostettu. Tuliaisen arvuuttelustahan laitettiin fb:iin leikkimielinen kilpailu jossa lähimmäksi arvannut saa jonkun palkinnon. Rankan päivän jälkeen rentouduimme Jeltsinin ja Gorban seurassa. 

Jarkon teki mieli lättyä joten lähdimme syömään lähipizzeriaan, joka järkevästi piti sisätilat suljettuna sateen kunniaksi. Kivahan siinä oli mutustella pizzaa kun vesipisaroita satoi niskaa pitkin. Onneksi pizza oli hyvää. Sieltä lähdimme (taas) irkkupubiin, koska nämä olivat yleensä ainoita paikkoja joista sai oikeaa siideriä. Ihan jees meininki. Jarkko teki sellaisen minipedikyyrin pöydän alla mutta ei siitä sen enempää.

 

 

 Kännykkä pärähti soimaan klo 9, voi kyynel. Nukuttuja tunteja takana joku reilu viisi. Ei muuta kuin suomalaisella sisulla ylös sängystä, aloe vera juoma, pari palaa suklaata, kokista ja suihku niin sitähän oltiin taas iskussa. Aamupala oli aika vaatimaton, ei ollut mustan miehen omeletteja, pannukakkuja tai muita herkkuja. 

Meillä oli kaunis ajatus lähteä julkisilla keskustaan (hotelli oli rautatieaseman vieressä) mutta oli liian vaikeaa. Metrosta ei ottanut selvää, pyörittiin aikamme asemalla eikä sitten uskallettu lähteä randomilla testaamaan, ties minne sivukujille sitä olisi eksytty. Sitten yritettiin ratikkaa mutta lipun ostaminen automaatista ei onnistunut. Mentiin taksilla Zeil ostoskadun alkuun, hinta 7 euroa. Juotiin kulmakahvilassa aamupäivä oluet ja "siiderit" (joku omenaviinin tyyppinen ratkaisu). Tarjoilija ihmetteli ihan ääneen että miten me nyt lounasaikaan ei mitään ruokaa haluttu mutta sanoin että olemme lomalla ja ei siitä aamupalastakaan niin montaa tuntia ollut ehtinyt vierähtää. Lähdimme energiaa puhkuen työstämään ostoskatua, Sirpa ja Jarkko omia polkujaan ja minä omiani; vakava shoppailu sujuu parhaiten yksin. 

Täytyy myöntää että tällä kertaa ostokset olivat aika vaatimattomat. Yleensä ensimmäisen ostoksen jälkeen hanat aukeavat ja sitten sitä ostettavaa vaan löytyy. Ei nyt, saldona yksi paita. Sirpa oli jossain vaiheessa jättänyt Jarkon istumaan yhdelle tersulle ja ihmetteli takaisin tullessaan että kylläpä mies on ylpeällä päällä kun ei voi edes omaa emäntää moikata kun hän istahtaa viereen? Jarkko osasi rentoutua ja otti pikku päikkärit siinä ulkona, aurinkolasit päällä tietty.

Käytiin syömässä ja sen jälkeen takaisin hotlalle, taksilla tietty. Pari tuntia lepoa ja illalla diesel jyrähti uudestaan käyntiin parin Jeltsin & tuoremehudrinksun voimin. Lähdimme O'Reillys irkkupubiin seuraamaan sitä HJK:n peliä.

Matsia oli ihan kiva seurata vaikkei niin kauheasti futiksesta välitäkään. Niin siis aina siihen 3-1 tilanteeseen, jonka jälkeen pelkkä katsominen tuotti tuskaa. Lopputulos taisi olla 6-1? Aivan kauheaa teurastusta. Kohokohta oli varmaan pelin lopussa kun pelaajat vaihtoivat pelipaitojaan.. pitäisikö alkaa seuraamaan jalkapalloa? Kyseistä baarista löytyi myös mielenkiintoinen ja kuvaamisen arvoinen automaatti naistenvessasta. Jos ei käy flaksi niin tällainen kehiin vaan.

Pelin jälkeen alkuinnostus vähän lopahti ja kone alkoi hyytymään. Pakko oli käydä syömässä kevyt iltapala.. Döner Kebab. Sieltä löytyi hyvä mätöt ja ehkä maailman ahkerin siivooja. Mamma oli kehittänyt tuplamoppijärjestelmän, joten tuli tuplaten puhdasta. Vettä tuli taivaalta tässä vaiheessa jo aika reippaasti. Viereisen katoksen alle tuli pari tummaihoista naista, joiden työaika oli enemmänkin ilta kahdeksasta aamu viiteen kuin toisin päin, syömään ja sadetta pitämään. Ei mennyt kauaa kun vanhempi herrasmies liittyi seuraan ja jo parin minuutin kuluttua kolmikko lähti metrotunneliin. "Hansin" käsi oli jo toisen typyn ahterilla.. kyllä oli helppoa ja nopeaa.

Käytiin vielä vilkaisemassa paikallinen punaisten lyhtyjen katu. Tarkoitus oli uusia parinkymmenen vuoden takainen "kellotus". (Amsterdamissa joskus pikkutyttönä paremman tekemisen puutteessa seurasin kellosta miten kauan kestää kun nainen hakee miehen ovelta siihen kun mies tulee..  takaisin kadulle -> about 15 minsaa). Tämä jäi kuitenkin tekemättä, aika vaatimaton katu verrattuna esim Amsterdamin vastaavaan. Jani (Jarkon veli) olisi halunnut jotain kuvamateriaalia mutta enpä kehdannut kuvata. Olisi saattanut tulla joku vähän isompi kaveri tiedustelemaan aikeitamme.