Aamulla heräsin miellyttävästi lintujen liverrykseen ja miellyttävään viulumusiikkiin... ja paskat. Kahdeksan aikaan alkoi sellainen metakka että meinasi käämi palaa heti päivän alussa. Kirkonkellot soivat ja torilta kuului rakennustyömaan ääniä, porausta yms (huom kyseessä oli siis lauantaiaamu).  Tiedoksi, että kyseinen proggis on kestänyt yli vuoden koska samaa torinkulmaa fiksattiin jo silloin kun Sirpa ja Jarkko olivat edellisen kerran Kölnissä. Mutta kun hetken seurasimme "Crocodile Dundeen" & kumpp. toimintaa ei yhtään ihmetyttänyt että siinä hommassa oli kestänyt niin kauan. Sokerina pohjalla kerrossiivooja oli pyrkimässä sisään (WTF, siihen aikaan aamusta!) Eihän siinä muu auttanut kun nousta ylös ja pyrkiä suihkun suuntaan. 

Aamiainen oli hyvä tässä hotellissa: brietä, tomaatti-mozzarellajuustosalaattia, croisantteja ja Jarkon mukaan aivan taivaallista pekonia. Sitäköhän se oli toivonut siellä kirkossa edellisenä päivänä? Kasvikset olivat valitettavasti vain koristeena mutta uskalsimme nyysiä muutaman kurkun ja tomaatin leivän päälle. Kölniä voi kyllä hyvällä miellellä suositella matkakohteeksi. Ainakin katedraalia ympäröivä alue oli kiva ja torilla ja sivukujilla oli paljon terasseja. Harmi että meillä on niin vähän aikaa.

Yhdentoista aikaa jätimme Kölnin taaksemme ja ajoimme n. 35 kilsaa Kerpeniin, Schumin kotikaupunkiin. Ensimmäinen pysähdys oli Michael Schumaher Kart-Center, jossa puimme Jarkon kanssa yllemme über-seksikkäät kypäräpipot ja kypärät ja lähdimme kirjaimellisesti radalle. Tulipa taas todettua että mikroautoilu ei ole minun lajini. Meitä oli 18 ajajaa radalla samaan aikaan ja olin yllättäen viimeinen, nimellä Versakoff eli vähän niin kuin incognito. Jarkko, jonka kilpanimi oli Jakko, oli toinen (onneksi). Jos olisi tullut voitto niin sitä juttua olisimme saaneet kuulla koko loppureissun ja varmasti sen jälkeenkin. Piipahdimme turisti/krääsä/souvenirs kauppassa joka oli ihan radan kupeessa. Siellä oli kyllä hyvännäköisiä vermeitä mutta aikasen kalliita, ja jotenkin mersun merkki tai Schumin kuva rinnuksilla ei oikein napannut.  Tässä vaiheessa Sirpa tajusi että viimeinen majapaikkamme onkin Hollannissa, eikä Belgiassa kuten alunperin olimme ajatelleet. Eipä haittaa, yksi maa lisää listaan.

Tarkat nenämme johtivat paikalliseen viinakauppaan "Dirsty" kun itse asiassa etsimme ruokakauppaa, hups. Oluita oli kyllä miljoonaa eri sorttia mutta siideriä.. ei, jotain juomasekoituksia... ei. Jarkko testasi Mersun voimapesää autobaanalla mutta pääsimme vain vauhtiin 160 km/h; autossa oli jotkut estot päällä.. tylsää.Seuraavalla kerralla pitää laittaa tiksu kohtaan "no speed limit".

Noorbeek oli hyvin kaunis ja idyllinen pikku kylä aivan Hollannin eteläkärjessä Belgian rajan vieressä. Kylässä oli yksi hotelli, Bon Repos, joka oli siis majapaikkamme viimeiset kaksi yötä. Siellä ei sitten ollut nettiä, joten blogin kirjoittaminen vähän viivästyi. Hotellin ala-aula ja tilat olivat mukavan viihtyisät ja tunnelmalliset mutta itse huone oli... no sanotaan että siinä oli toteutettu vähän erilaisia ratkaisuja. Ihana lautasmallinen vessa ja amme olivat heti ulko-oven oikealla puolella ja ilman ovea tai särmiä tai mitään näköestettä. Ja ehkä kaikkein paras, vastapäisellä seinällä oli peili. Mukavahan siinä oli istuskella ja ihailla itseään aamutoimien aikana. Lavuaari oli huoneen puolella ja pöydällä jo muutaman vuoden nähnyt vanha matkakokoinen putkitelkkari.

Näkymä huoneen parvekkeelta:

Täällä oli oikeastaan yksi katu, jonka varrella kaikki paikat olivat: leipomo, posti, souvenirs-kauppa (joka ei ollut kertaakaan auki sinä aikana kun me siellä olimme) ja kolme ravintolaa. Pyöräilijöitä oli aivan älyttömästi, kyllä tämä on sellaista pyöräilykansaa. Päivän kulttuurianti oli jälleen vanha kirkko päätien toisessa päässä. Käytiin hämmästelemässä ja sytyttämässä pari kynttilää. Alueella on nähtävästi jotain vaellusreittejä koska kirkon viereisen ravintolan terassilla, jonne mekin yllättäen päädyimme hartaan hetkemme jälkeen, piipahti useampi väsynyt vaeltaja kylmälle juomalle. Tästä innostuneena,  emme todellakaan lähteneet vaeltamaan, vaan otimme itsekin muutaman kylmän juoman ja jaoimme tapas-lautasen.

Siinä kun chillailtiin, niin kirkonkellot ne vaan soi ja soi ja soi, välillä rytmi jopa tuntui kiihtyvän. Mietimme että minkälainen kyttyräselkä siellä köysissä roikkuu ja oliko hän mahdollisesti jäänyt köysistä kiinni kun soitanta vaan jatkui ja jatkui. No kyllähän tilanteen laatu selvisi nopeasti; eri suunnilta alkoi kerääntymään hyvinkin fiinisti pukeutuneita Noorbeekin kyläläisiä lauantai-illan jumalanpalvelukseen. Ettei vaan ehtoollisviinin toivossa olisi porukka lähtenyt liipanteeseen. Kylässä oli nähtävästi kaksi tapaa viettää lauantai-iltaa, kirkossa tai ravintolassa, koska ainakin ravintolat olivat suhteellisen täynnä sinä iltana.

Illallisen söimme Tinus ravintolassa, grillipihviä (koska se oli schnitselin lisäksi ainoa ruokalaji jonka ymmärsimme ruokalistasta) ja aivan loistavaa tsatsikia. Viinipuollo maksoi 12,95 euroa, otimme sellaisen. Meitä palveli vanhempi herrasmies "chief", jonka arvelimme olevan paikan omistaja. Tuntui että hän yksin hoiti tarjoilun, baarin, rahastuksen ja blokkaamisen ja vieläpä todella tehokkaasti ja ystävällisesti.

Iltamyssyt nautimme hotellin aulan telkkarihuoneessa. Viereisessä pöydässä istui "Roy Orbison" seurueineen. Aika härskin näköinen kaveri, jolla reippaasti tummenetut lasit lepäsivät klyyvarin päällä. Oh my god!